Venäjän lokakuun vallankumous 1917 ajoi ”valkoisia” venäläisiä maanpakoon myös Ranskan Rivieralle
Venäjällä 7.–8. marraskuuta 1917 tapahtuneen lokakuun vallankumouksen (Venäläisen kalenterin mukaan 25. lokakuuta) seurauksena tuhansia venäläisiä lähti maanpakoon jo vuoden 1917 lopulla Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Kiinaan.
Heitä lähti arvioiden mukaan yhteensä 1 500 000, joista Ranskaan saapui noin 400 000, suurin osa Ranskan Rivieralle, missä heitä kutsuttiin ”Rivieran venäläisiksi”. Alpes maritimesin departementissa heitä oli noin 2000 vuonna 1919, ja vuonna 1930 jo yli 5000 (ks. Cannes-osio 5).
Maanpakolaisiin lukeutui tsaarin hoviin kuuluneita aristokraatteja, bolševikkeja vastustaneita militantteja, taiteilijoita (mm. säveltäjä Igor Stravinsky Nizzassa, Marc Chagall Saint-Paul de Vencessa, Nobelin kirjallisuuspalkinnon ensimmäisenä venäläisenä saanut Ivan Aleksejevitš Bunin Grassessa sekä säveltäjä Sergei Vasiljevitš Rahmaninov Grassessa) sekä muita neuvostojärjestelmän vastaisia henkilöitä ja myös tavallisia kansalaisia.
Rivieraa olivat 1850-luvun jälkeen tehneet venäläisten aristokraattien keskuudessa tunnetuksi mm. Nikolai I:n puoliso Aleksandra Fjodorovna sekä Aleksanteri II:n puoliso Maria Aleksandrovna, joka hoiti terveyttään Cannesissa 1879–1880 (ks. Cannes-osio 5). Aleksanteri II:n veljen Mihail Nikolajevitš Romanovin tytär Anastasia Mihailovna (1860–1922) puolestaan oli paennut vallankumouksen jälkeen Mentoniin.
Laajamittaisin yksittäinen muuttoaalto tapahtui heinäkuussa 1921, kun Rion-laiva toi Toulonin satamaan kenraali Pjotr Nikolajevitš Wrangelin armeijassa taistelleita valkoisia sotilaita.
Wrangel toimi Krimillä Etelä-Venäjän valkoisen armeijan ylipäällikkönä vuonna 1920 bolševikkien ja valkoisten välillä vuosina 1917–1922 käydyn Venäjän sisällissodan yhteydessä. Hävittyään punaisia vastaan Wrangel määräsi joukkojen evakuoinnin Krimiltä, josta lähti 120 alusta kohti Eurooppaa.
Yksi niistä oli Rion-alus, jonka kapteeni Anatoli Horodysky pyysi Ranskan viranomaisilta lupaa jäädä Rivieran alueelle. Toulonin prefekti oli epäluuloinen, sillä hän pelkäsi, että ”valkoisten” joukossa olisi bolševikkien tukijoita. Lopulta 104 venäläistä emigranttia sai luvan nousta maihin Toulonissa.
Osa sotilaista jäi Nizzaan. Heidän joukossaan oli myös korkea-arvoisia sotilashenkilöitä, kuten kenraali Pjotr Lomnovsky, joka asettui Nizzaan vuonna 1922.
Jo 1800-luvun lopulla Rivieralla oleskellut tsaari Nikolai I:n pojanpoika Nikolai Nikolajevitš (nuorempi) puolestaan päätyi Cap d’Antibesiin, missä hän asui villa Thénardissa (66 bd. Francis Meilland), joka on nykyään kerrostaloasunto (château Algarve). Nikolai Nikolajevitš edusti valkoisten venäläisten oppositiota ulkomailla.
Nikolai Nikolajevitš oli paennut Krimiltä yhdessä veljensä Pjotr Nikolajevitšin kanssa Britannian kuninkaallisen laivaston aluksella Marlborough, jonka Englannin kuningas Yrjö V oli lähettänyt hakemaan Krimiltä tätiään, Venäjän keisarinna Maria Fjodorovnaa. Pjotr Nikolajevitš asettui niin ikään Antibesiin (Cap d’Antibes), mistä hän osti villa Donatellon.
Pjotr Nikolajevitšin tytär Marina (Petrovna Romanova) nai Antibesissa 1927 Alexandre Nicolaïevitch Golitzinen, jonka isä oli Venäjän keisarikunnan viimeisenä pääministerinä toiminut ruhtinas Nikolai Dmitrijevitš Golitsyn. Marina ja hänen miehensä on haudattu Nizzassa Caucaden kaupunginosassa sijaitsevalle venäläisten hautausmaalle.
Antibesissa vuonna 1929 kuollut suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitš sekä hänen vaimonsa suuriruhtinatar Anastasia de Montenegro on haudattu Cannesissa sijaitsevaan Pyhän Arkkienkeli Mikaelin kirkkoon (Saint-Michel Archange). Heidän jäänteensä siirrettiin vuonna 2015 Moskovaan (ks. Cannes-osio 5).
Venäläisten emigranttien, myös aristokraattien, elämä oli vaikeaa. Heidän auttamiseksi Rivieralle perustettiin useita yhdistyksiä. He toimivat monissa eri ammateissa, kuten maanviljelijöinä, taksinkuljettajina ja työläisinä. Aristokraattiset venäläisnaiset toimivat tavallisina kotiopettajina.
Ranskan presidentti Paul Doumerin murhasi venäläinen emigrantti
Venäläisiä kohtaan tunnettiin myös epäluuloa. Suurta vastustusta herätti Alpes-maritimesin departementin prefektin vuonna 1921 tekemä ehdotus majoittaa venäläisiä maanpakolaisia Nizzassa Cimiez’n kaupunginosassa sijaitsevaan luostariin.
Venäläisiin kohdistunut epäluuloisuus saavutti huippunsa Rivieralla ja muualla Ranskassa vuonna 1932, kun venäläinen emigrantti Paul Gorguloff ampui Pariisissa Ranskan presidenttiä Paul Doumeria, joka kuoli myöhemmin vammoihinsa. Gorguloff tuomittiin kuolemaan giljotiinilla.
Nizzassa Caucaden kaupunginosassa sijaitseva venäläisten hautausmaa on Rivieran alueen suurin
Venäjä osti hautausmaan itselleen vuonna 1867. Sinne on haudattu kolmisentuhatta Venäjän lokakuun vallankumouksen jälkeen Rivieralle tulleita venäläisiä ja heidän jälkeläisiään sekä mm. Aleksanteri II:n toinen puoliso Jekaterina Mihailovna Dolgorukaja.
Nizzassa sijaitsevan ortodoksisen kirkon omistus luovutettiin Venäjälle vuonna 2011
Vuonna 2006 Venäjä vaati omistusoikeutta Nizzaan vuonna 1912 valmistuneeseen ortodoksiseen katedraaliin (Cathédrale Saint-Nicolas), mikä sai aikaan tyrmistystä Nizzan venäläisten keskuudessa.
Kirkko on rakennettu Nizzassa vuonna 1865 vain 21-vuotiaana tuberkuloosiin kuolleen perintöruhtinas Nikolai Aleksandrovitšin muistoksi. Nikolai Aleksandrovitš oli kihlautunut 1864 Tanskan prinsessa Dagmarin kanssa, mutta he eivät ehtineet solmia avioliittoa ennen tämän kuolemaa.
Kruununperijäksi tuli Nikolai Aleksandrovitšin nuorempi veli Aleksanteri Aleksandrovitš, joka nai leskeksi jääneen Dagmarin ja josta tuli tsaari Aleksanteri III.
Nizzan alioikeuden ja Aix-en-Provencen hovioikeuden päätösten mukaan kirkon omistus luovutettiin Venäjälle lokakuussa 2011.
Lähteet: Magazine Tout savoir sur l’histoire de la Russie (les grandes énigmes de l’histoire, hors-série nro 2); Nice Matin –lehden (5.11.2017) osaan Récit (Notre Histoire) sisältyvään artikkeliin (kirjoittanut André Peyrègne) 1917: les Russes blancs commencent leur exil sur la Côte perustuva tiivistelmä.
