Cannes-osio 7

Cannesin lahden edustalla sijaitsevat Lerinsin saaret (les Îles de Lérins) Osa 1: Île Saint-Honorat – luostarisaari

Saarista pienempi Saint-Honorat on 40 hehtaarin suuruinen, 1,5 kilometrin pituinen ja 400 metrin levyinen ja sijaitsee suuremman saaren Sainte-Margueriten takana.

Saaret erottaa toisistaan noin 800 metrin levyinen Frioulin salmi. Molempien saarten itäpuolella on pieni saareke: Tradelière Sainte-Margueriten itäpuolella ja Saint-Féréol Saint-Honorat’n itäpuolella.

Saarten nimitys (îles de) Lérins on todennäköisesti peräisin kreikkalaisilta, jotka käyttivät nimeä Lero, joka oli muinoin useiden kreikkalaisten saarten nimenä (Leros). Roomalaiset käyttivät Saint- Honorat’n saaresta nimitystä Lerina.

Etualalla Sainte-Marguerite ja takana Saint-Honorat

Saari on saanut nykyisen nimensä luostarin sinne perustaneen Pyhän Honoratuksen (Saint Honorat) mukaan.

Legendan mukaan saari kuhisi käärmeitä. Honoratus kiipesi palmun latvaan ja rukoili Jumalaa, joka nostatti valtaisan aallokon, joka hävitti käärmeet. Cannesin tunnusmerkki, palmun lehvä, on saanut alkunsa tästä legendasta.

Honoratus syntyi tiettävästi noin vuonna 370 gallo-roomalaiseen pakanalliseen mutta varakkaaseen ylimysperheeseen. Jo hyvin nuorena Honoratus antoi kastaa itsensä kristinuskoon veljensä Venantiuksen kanssa, ja he elivät askeettisesti.

Varakkaan isänsä kuoltua veljekset ottivat kotitaloonsa vastaan matkalaisia, auttoivat köyhiä ja pyrkivät elämään evankeliumin opetusten mukaisesti.

Veljekset halusivat jättää maallisen elämän ja lähteä Pyhään maahan ja ryhtyä sen jälkeen erakoksi erakkona eläneen munkkiystävänsä Caprasiuksen (Caprais) kanssa.

Laivamatkalla Marseillesta Kreikkaan he sairastuivat ja Venantius kuoli. Honoratus ja Caprasius palasivat maitse takaisin Galliaan viivyttyään ensin lyhyen aikaa Italiassa.

Honoratus ja Caprasius viettivät joitakin vuosia Frejuksessa, jossa he auttoivat piispa Leontiusta (Léonce) levittämään evankeliumia. Sana Honoratuksesta levisi ja hän sai mainetta, joka kävi hänelle lopulta sietämättömäksi.

Piispa Leontius kertoi heille luonnonvaraisista saarista, ja Honoratus päätti perustaa sinne piispan neuvosta luostarin vuonna 410.

Saari ei ollut täysin asumaton, sillä sekä Saint-Honorat’n että Sainte-Margueriten saarilla harjoitettiin uskonnollisia menoja jo liguureien aikoihin, lähinnä eräänlaisten puolijumalien palvontaa. Luostarisaarella asumisen mahdollisti lähdevesi, joka puuttui Sainte- Margueriten saarelta (jonne roomalaiset rakensivat vesisäiliöitä, citernes).

Saint Sauveur –kappelin ympärillä vuosina 2007–2012 tehdyt kaivaukset ovat osoittaneet merkkejä 400-luvulla perustetusta ensimmäisestä oratoriosta (rukoushuone). Kappelia restauroitiin 1600-luvulla.

Aluksi erakkomunkit asuivat hajallaan saarella mutta ryhmittyivät myöhemin munkkiyhteisöksi linnoitettuun luostariin. Kaivauksissa on lisäksi löytynyt ensimmäisten munkkien hautoja ja kokonaisia luurankoja.

Saint Sauveur -kappeli

Luostarista kehittyi tärkeä kristillinen keskus 500-luvulla Provencen alueella, Galliassa ja koko Euroopassa.

Saari ja sen 7 kappelia olivat tärkeä pyhiinvaelluspaikka 1300-luvun lopulta alkaen aina vallankumoukseen asti. Siellä myönnettiin paavin aneita ja koulutettiin munkkikokelaita ja piispoja.

Luostari oli lisäksi tärkeä poliittinen vaikuttaja ja sillä oli laajoja maaomistuksia.

Saaren vaikutus Provencen muuttamisessa kristikunnaksi oli merkittävä. Honoratuksesta tuli vuonna 426 Arlesin piispa, ja hän oli ensimmäinen, joka jätti saaren hoitaakseen piispan tehtäviä. Hän kuoli Arlesissa tiettävästi vuonna 429. Saari oli Cannesia hallinneiden munkkien kotipaikka lähes 800 vuoden ajan.

Linnoitettu luostarirakennus – monastère fortifié

Benediktiinit korvasivat vuonna 800-luvulta alkaen Honoratuksen luostarijärjestelmän vallankumoukseen asti, ja vuonna 1859 luostari luovutettiin sisterssiläiselle sääntökunnalle.

Munkkien vauraus houkutteli saarelle merirosvoja Genovasta vuosisatojen ajan. Arabiheimoihin kuuluneet Saraseenit puolestaan tekivät 650-luvulta alkaen ryöstöretkiä Eurooppaan.

Saarelle tehtiin ryöstöretkiä myös 730-luvulla, vuonna 1046 ja vuoden 1100 tienoilla. Saraseenit tappoivat saarella vuonna 732 apotti Porcairen ja 505 munkkia.

Espanjalaiset puolestaan valtasivat saaren vuonna 1524 (ks. Cannes-osio 2), ja itävaltalaiset ja sardit vuonna 1747. Espanjalaiset pitivät saaria hallussaan myös kolmikymmenvuotisen sodan yhteydessä vuosina 1635–1637.

Luostarin omaisuus perustui lähinnä aristokraattien ja piispojen tekemiin lahjoituksiin, kuten kirkkoihin ja läänitysalueisiin. Grassen ja Fréjuksen piispat luovittivat munkeille 110 kirkkoa, joista kahdeksan oli luostarin vaikutuspiirissä. Munkit ryhtyivät kirjaamaan omaisuutta jo 1110-luvulta alkaen kartulaareihin (cartulaires).

Omaisuus määriteltiin ja vahvistettiin vuonna 1171 paavi Aleksanteri III:n bullalla ja vuonna 1259 paavi Aleksanteri IV:n bullalla. Munkit säilyttivät omaisuutensa lääninherroinaranskan vallankumoukseen asti.

Aldebert I:n (1044–1088) ja Aldebert II:n (1088–1103) kaudella toteutettiin laaja luostarin laajennus. Jatkuvien ryöstelyjen takia munkit ryhtyivät rakennuttamaan noin vuonna 1073 Porvencen kreivien pyynnöstä saaren eteläkärkeen vartiolinnoitukseksi tarkoitettua luostaria (monastère fortifié) eli ensimmäistä vartiotornia.

Saaren eteläkärjesssä sijaitseva linnoitettu luostari

Se ei ehtinyt valmistua ennen merirosvojen seuraavaa hyökkäystä vuonna 1107 vaan vasta 1190. Linnoitusta vahvistettiin aina vuoteen 1215 asti.

Samoihin aikoihin oli aloitettu myös le Suquet’n vartiotornin rakentaminen. Le Suquet’n ja luostarisaaren tornien välillä otettiin vuonna 1327 käyttöön merkinantojärjestelmä, jonka avulla voitiin ilmoittaa mereltä tulevasta vaarasta.

Munkit joutuivat todennäköisesti lähtemään saarelta ryöstelyjen vuoksi 885–886 vuoteen 972 asti, jolloin Provencen kreivi Guillaume I teki lääninherrojen avustuksella saraseenien ryöstelyistä lopun, ja saraseenit elivät vankeudessa 1200-luvun puoleenväliin.

Linnoitettu luostari on läntisen kristikunnan vanhimpia luostarirakennuksista. Saarella on seitsemän kappelia, joista kuusi on kunnostettu ja yhdestä (Chapelle St Michel) on jäljellä rauniot.

Sainte Trinité -kappeli

Vanhin kappeli on todennäköisesti peräisin jo 800-luvulta, saaren itäosassa sijaitseva chapelle de la Sainte Trinité, joka on yksi Ranskan vanhimpia kristillisiä rakennuksia.

Saarella on myös kaksi Napoleonin rakennuttamaa tykinkuulauunia (fours à boulets), joita käytettiin 1600- ja 1700-luvuilla puolustukseen (kaksi uunia sijaitsee Sainte-Margueriten saarella).

Four à boulet

Vuodesta 1400 lähtien munkit asettuivat lopullisesti luostaritorniin (4 munkkia toimi vartiointitehtävissä).

Espanjalaiset miehittivät saaren vuonna 1624 ja uudelleen kolmikymmenvuotisen sodan yhteydessä vuosina 1635–1636, jolloin luostari toimi varuskuntana, ja sotilaat asuivat yhdessä munkkien kanssa (ks. Cannes-osio 8). Espanjalaiset käyttivät saaren kappeleita puolustukseen.

Ranskan kuninkaat taivuttivat useaan otteeseen paavia julistamaan saaren valtion omaisuudeksi, jotta siitä olisi voitu tehdä sotilastukikohta.

Saaresta ei tullut sotilastukikohtaa, mutta vuonna 1787 paavi Pius julkaisi bullan, jolla luostari menetti omistusoikeutensa saareen ja sen toiminta lakkautettiin vuonna 1788, jolloin luostari maallistettiin. Tämän jälkeen munkit eivät enää ole asuneet linnoituksessa.

Cannes vapautui vähitellen luostarin ohjauksesta ja alkoi kehittyä itsenäisesti. Vuonna 1787 luostari oli perikadon partaalla, ja se suljettiin kuninkaan asetuksella. Ranskan vallankumouksen jälkeen saari huutokaupattiin Grassessa vuonna 1791, ja papiston omaisuus takavarikoitiin. Vuonna 1790 Cannes liitettiin le Varin departementtiin (ks. Riviera-osio 10).

Saari vaihtoi omistajaa useaan otteeseen, ja linnoitettu luostari toimi muun muassa Théâtre Français’n näyttelijättären Marie-Blanche Sainvalin (syntyjään Blanche Alziary de Roquefort) asuntona.

Fréjusin piispa Monseigneur Jordany osti saaren takaisin huutokaupassa vuonna 1859, ja sisterssiläiset munkit asettuivat saarelle vuonna 1869. Näihin aikoihin saarelle perustettiin myös orpokoti.

Nykyistä luostaria (abbaye) on kunnostettu vuodesta 1869 lähtien.

Kirkkoon johtava kuja

1000- ja 1200-luvulla kirkkoja oli kaksi, Honoratukselle omistettu pääkirkko (Clunyn munkkien vuonna 1088 rakennuttama), joka korvattiin Cannesilainen arkkitehti Laurent Vianayn johdolla rakennetulla uudella luostarikirkolla vuonna 1873.

Pienemmästä Sainte Marien kirkosta (vuodelta 1159) on jäljellä muutama seinä, jotka kuuluvat yksityisomistuksessa olevaan 1800-luvun alkupuolella rakennettuun taloon.

Luostari ja kirkko

Linnoitettu luostari suljettiin useaksi vuodeksi syksyllä 2019 laajan peruskorjauksen vuoksi.

Luostari tänään

Luostarissa asuu nykyään noin 25 munkkia (keski-ikä 50 vuotta). He työskentelevät kahdeksan hehtaarin viiniviljelmillä (punaisia lajikkeita Mourvèdre, Syrah ja Pinot noir ja valkoisia Clairette, Chardonay, Viognier ja Rolle) luonnonmukaisin menetelmin eli lannoitteiden ja hyönteismyrkkyjen käyttö on kielletty. 1900-luvun lopulla valmistui tislaamo.

Poiminta tapahtuu käsityönä. Tuotanto on noin 40 000 pulloa vuodessa. Vienti suuntautuu Japaniin, USAhan ja Eurooppaan. Vanhimmat viiniköynnökset ovat 40–60 vuoden ikäisiä.

Viiniviljelmiä

Munkit tislaavat myös laventelia, kasvattavat oliivipuita sekä valmistavat oliiviöljyä (oliivien puristus tapahtuu mantereella) ja Lérina-likööriä, jonka resepti on salainen. Luostarin yhteydessä toimivaan majataloon voi vetäytyä retriittiin.

Luonto

Saarella kasvaa 100-vuotiaita palmuja, joiden istuttaminen aloitettiin englantilaisten toimesta koko Rivieran alueella. Muita tyypillisiä puulajeja ovat pinjat (istutettuja), Alepponmännyt (kotoperäisiä), Australiasta peräisin olevat eukalyptuspuut, sypressit (joista yksi on jopa 400 vuotta vanha), vihreät tammet, laakeripuut, oliivipuut sekä kaikkialla Cannesissa kasvavat kielopuut (Pittosporum).

Anekdoottina kerrottakoon, että ainoa saarella kasvava alun perin ranskalainen palmu on kääpiöpalmu (chamaerops humilis), jota kasvoi jo Honoratuksen tullessa saarelle. Saarelta löytyy myös hopeavillakkoa (Cinéraire Maritime), jota kutsutaan osuvasti anteeksiannon kasviksi (la plante du pardon).

Saarella tavattavasta eläinkunnasta mainittakoon saarelle 1980-luvulla istutetut fasaanit (noin 30), tervapääskyt, sepelkyyhkyt, kääpiölepakot, vihreä sisiliskolaji sekä muurigekko.

Käärmeitä saarella ei ole, toisin kuin Sainte-Margueriten saarella (jolla havaitaan tarhakäärmeitä). Saari on joidenkin muuttolintujen, kuten kuningaskalastajan, levähdyspaikka.

Oliivipuukuja

Meren pohjassa kasvavan meriheinän (posidonia) vuoksi saaret kuuluvat Natura 2000 –verkostoon.

Cannesin kaupungilla on lisäksi meneillään hanke saarten sisällyttämiseksi Unescon maailmanperintöluetteloon.

Molemmille saarille on säännöllinen lauttayhteys Cannesin länsipuolella sijaitsevasta Laubeufin venesatamasta. Saarten välillä ei ole veneyhteyttä.

Ravintola Tonnelle löytyy tulosataman tuntumasta.

Lähteitä: Luento Cannesissa saarten varhaisesta historiasta helmikuussa 2020 (Conférénce sur les cultes antiques aux Îles de Lérins); Amitié Fondacio Lérins –yhdistyksen jäsenten sekä munkkien muistiinpanoja; Kasvitieteellinen luento / luontoretki saarella syyskuussa 2019; Saint-Honorat’n historiasta kertova näyttely Nizzassa tammikuussa 2019; : Nice Matin –lehden liitteen Weekend (toukokuu 2018) artikkeli Cannes et ses mystérieux joyaux insulaires; L’histoire de Cannes: sous la direction d’Alain Ruggiero, 2011; Fabienne Texier: Cannes il y a 100 ans en cartes postales anciennes, 2014; Entre ciel, mer et terres: L’île monastique de Lérins (Ve–XXe siècle), 2017; Jean-Jacques Antier: Les grandes heures des îles de Lérins, 1975; J.-J. Pierrugues: Petite histoire de Cannes à travers les âges; 2011/2014; Nice Matin –lehdessä ilmestyvä Corinne Julien-Bottonin artikkelisarja Résurgences Cannesin historiasta; Nice Matin –lehdessä vuonna 2017 ilmestynyt artikkelisarja Unesco Cannes.