Croisette-bulevardin ja elokuvafestivaalien lyhyt historia
1800-luvun alkupuolella nykyinen Croisette oli suoperäinen ja huonokuntoinen vain noin viiden metrin levyinen kinttupolku, joka muuttui käyttökelvottomaksi sateella. 1840-luvulla sitä kunnostettiin 600 metriä pitkäksi hevosvankkurikelpoiseksi tieksi.
Tietä suurennettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1864. Töitä edesauttoivat rautatien rakentamiseksi aloitetut pengerrystyöt, joiden ansiosta maata voitiin siirtää rannikolle. Näin satamaa reunustanutta polkua laajennettiin tieksi jalankulkijoille, ratsumiehille ja hevosvankkureille.
Maantieteellisesti Croisetten itäinen nimenkärki erottaa Cannesin ja Golfe-Juanin satamapaikat toisistaan. Keskiajalla niemelle rakennettiin kallioon pyöreä torni vartijoille, joiden tehtävänä oli epäilyttävien alusten lähestyessä antaa tarvittaessa hälytys.
1600-luvulla espanjalaisten pitäesssä Lerinsin saaria hallussaan tornin ympärillä ollutta linnaketta vahvistettiin. 1800-luvulla paikalla sijaitsi tulliasema, joka oli rakennettu osittain linnakeraunioiden päälle.
Tietä ryhdyttiin kutsumaan nimellä Chemin de la Petite Croix (Pienen ristin tie, provensaaliksi risti on crouseto) niemen päässä sijainneen pienen ristin mukaan, sillä tältä paikalta pyhiinvaeltajia lähti keskiajalla Saint-Honorat’n saarelle.
Vuonna 1860 tie sai nimekseen Croisette. Nimitys muutettiin myöhemmin keisarinnan bulevardiksi (boulevard de l’Impératrice) Cannesissa oleskelleen Napoleon III:n puolison Eugénie de Montijon mukaan.
Palmujen istutus aloitettiin 1871 tien kaunistamiseksi, ja samana vuonna nimi muutettiin jälleen Croisetteksi. Ensimmäinen sementtikiveys on peräisin vuodelta 1880.
Croisettella lahden itäpäässä on pieni muistomerkki, vuonna 2010 käyttöön vihitty Oratoire de la Pointe Croisette.
Bulevardia laajennettiin vuonna 1961 Cannesin silloisen kaupunginjohtajan Bernard Cornut-Gentillen johdolla. Kaksisuuntaiseksi ja -väyläiseksi Croisette kunnostettiin vuonna 1966.
Ensimmäiset elokuvafestivaalit peruttiin vuonna 1939 sodan takia
Venetsiassa oli järjestetty elokuvajuhlia (Mostra di Venezia) jo paljon aiemmin. Vuonna 1937 valmistunut Palazzo del Cinema oli tarkoitettu elokuvien näyttämiseen biennaalin aikana. Ranska ja Italia suunnittelivat jopa festivaalien järjestämistä vuorotellen Cannesissa ja Venetsiassa, mutta hanke ei toteutunut.
Ensimmäiset elokuvafestivaalit oli tarkoitus järjestää vuonna 1939, mutta sota esti hankkeen toteutumisen.
Ne järjestettiin lopulta 26.9.–5.10.1946. Pitopaikkana oli vuonna 1907 avattu ja vuonna 1979 purettu nykyisen festivaalirakennuksen paikalla sijainnut kaupungin kasino (Casino municipal).
Kasino ei kuitenkaan ollut soveltuva paikka elokuvien näyttämiseen, ja uuden festivaalirakennuksen rakentaminen oli jo suunnitteilla, sillä ensimmäiset festivaalit olivat kuitenkin menestys.
Uuden festivaalipalatsin (nimi oli ensin Le Palais des Festivals ja 1980-luvun alusta alkaen Palais Croisette) rakennustyöt käynnistettiin toukokuussa 1947 pariisilaisarkkitehtien Maurice Gridaine ja E.P. Nau johdolla. Se sijaitsi Croisetten toisella puolella nykyisen JW Marriott Cannes –hotellin (entinen Noga-Hilton, ja sitten Palais Stéphanie) paikalla.
Tällä paikalla oli sijainnut vuonna 1947 purettu Cercle Nautique (ks. Englantilaiset ja venäläiset Cannesissa osa 1).
Rakennus ei ehtinyt valmistua ennen syyskuussa 1947 pidettäviä toisia festivaaleja, jotka järjestettiin siten keskeneräisessä rakennuksessa, joka muistutti vielä osittain työmaata (katto oli väliaikainen kuitusementtinen rakennelma) ja jossa 1700 tuolista vain 800 oli käyttökelpoisia.
Koneenkäyttäjän pään päällä oli vain pressu, joka lensi pois mistraali-tuulen puhaltaessa! Kaiken kukkuraksi myrskytuulen tuomat aallokot kastelivat rakennuksen päättäjäisiä edeltäneenä iltana, ja tuuli repäisi irti väliaikaisen katon…Palkintojen jako suoritettiinkin kaaupungin kasinossa. Vuoden 1948 elokuvafestivaalien järjestämisestä luovuttiinkin kokonaan.
Festivaalirakennus avattiin vihdoin 1949. Samana vuonna päätettiin, että festivaalit järjestettäisiin vastedes keväisin. Rakennuksessa oli puutteita, ja esim. hissejä ei ollut muistettu rakentaa lainkaan!
Helmikuussa 1950 järjestettiin ainoastaan viikon kestävä kansainvälinen elokuvaviikko (Semaine du cinéma international).
Festivaalit käynnistyivät kunnolla rakennuksen parannustöiden jälkeen vuonna 1951, jolloin myös kansainvälistä lehdistöä oli paikalla, ja amerikkalaiset tuotantoyhtiöt alkoivat panostaa tapahtumaan. Pääpalkinto Palme d’or perustettiin vuonna 1955.
Vuonna 1970 toteutetusta laajennuksesta huolimatta Palais des festivals oli liian pieni ja vanhentunut menestyksellisten elokuvajuhlien ja lisääntyvien kansainvälisten kongressien ja messujen järjestämiseen.
Viimeiset elokuvafestivaalit järjestettiin siellä vuonna 1982. Rakennus purettiin vuonna 1988, ja tilalle rakennettiin hotelli Noga Hilton.
Arkkitehtien Hubert Bennet ja François Druet suunnittelema nykyinen festivaalirakennus (Palais des Festivals et des Congrès) valmistui vuonna 1982. Kaupunkilaisten keskuudessa se ei saanut kannatusta, ja sitä kutsuttiinkin ”bunkkeriksi”. Rakenusta on uudistettu vuosina 2009–2015.
Noin 35 000 neliömetriä käsittävä kompleksi toimi vuonna 2011 G20-huippukokouksen pitopaikkana, ja siellä järjestetään myös vuosittain NRJ Music Awards.
Elokuvajuhlien pääpalkinto on Kultainen palmu (Palme d’or, perustettu 1955), ja toiseksi arvostetuin palkinto on Grand Prix. Grand Prix –palkinnon on saanut Aki Kaurismäen elokuva Mies vailla menneisyyttä vuonna 2002. Kati Outinen palkittiin parhaasta naispääosasta.
Juho Kuosmasen Hymyilevä mies valittiin vuonna 2016 parhaaksi elokuvaksi Un certain regard ‑sarjassa. Niin ikään Juho Kuosmasen elokuva Hytti nro 6 sai Grand Prix’n vuonna 2021.
Lähteet: Ville de Cannes, histoire d’espaces publics, 2009; Maurice Bedon: Cannes: Mémoires en Images Cannes osat I ja II; Pierre Ipert: Cannes et ses rues, 2002; Alex Baussy: Cannes hier et aujourd’hui, 1966; Nice Matin –lehdessä ilmestyvä Corinne Julien-Bottonin artikkelisarja Résurgences Cannesin historiasta; http://expos-historiques.cannes.com/
