Englantilaiset ja venäläiset Cannesissa osa 1
Kuten ensimmäisessä Cannes-osiossa kerrottiin, lordi Brougham toi Cannesin ”maailman kartalle”.
Brittien merkitys kaupungin vaurastumisessa ja kehittymisessä oli merkittävä. Varakkaat britit houkuttelivat perässään myös muita ranskalaisia sekä tulokkaita Keski-Euroopasta, erityisesti Venäjältä ja myöhemmin Yhdysvalloista. Cannesin ja Nizzan ohella Heyrès le Varissa oli merkittävä talvilomakeskus, Heyrès jo 1700-luvun lopulta lähtien.
Brittien rakennuttamia villoja ja linnoja
Vuonna 1837 eli muutama vuosi villa Éleonoren valmistumisesta lordi Brougham sai naapurikseen ystävänsä, Britannian kuninkaiden yksityissihteerinä palvelleen kenraali Herbert Taylorin.
Taylor aloitti italialaistyylisen Saint-Georges –villan (château Saint Georges) rakennuttamisen vuonna 1837 (47, av. du docteur
Raymond Picaud) samalla arkkitehdillä kuin Brougham aiemmin (Louis Larras). Lady ja Sir Taylor ehtivät kuolla ennen rakennuksen valmistumista.
Saint-Georges –villan osti vuonna 1846 brittiläinen tekstiilialalla rikastunut rakennuttaja Sir Thomas Robinson Woolfield (1800–1888), joka saattoi villan rakennustyöt päätökseen ja antoi puiston Lontoosta tulleen puutarhurin John Taylorin (1834–1922) kunnostettavaksi. Tämä istutti puistoon Cannesin ensimmäiset Sydneyn kuninkaallisesta kasvitieteellisestä puutarhasta (Royal Botanic Gardens) tuodut eukalyptukset.
Rakennus on nykyään kerrostaloasunto, ja alkuperäisestä villasta on jäljellä vain pohjakerroksen pylväikkö. Woolfield rakennutti Cannesiin yhteensä kolmisenkymmentä villaa tai linnaa.
Woolfield oli Broughamin tavoin tullut Cannesiin (vuonna 1838) sattumalta, sillä hän oli vaimonsa kanssa matkalla Genovan kautta Milanoon.
Woolfield kirjoitti muistelmissaan matkustaneensa seitsemän vuoden ajan Espanjassa, Egyptissä, Palestiinassa, Syyriassa, Vähä-Aasiassa, Turkissa ja Kreikassa etsimässä asuinpaikkaa vanhuuden päivilleen, mutta ei ollut missään nähnyt yhtä ihastuttavaa paikkaa kuin Cannes, jota hän kutsui nimellä Happy valley.
Vuosina 1852–1856 Woolfield rakennutti lontoolaisarkkitehti Thomas Smithillä Lordi Londesboroughille vaaleanpunaisesta gneissistä rakennetun uusgoottilaisen linnan, château des Tours (nykyinen Vallombrosan linna, 6, avenue Jean de Noailles).
Sardiniasta kotoisin ollut Vallombrosan herttua (Richard-Marie-Jean Étienne Manca-Amat) puolestaan osti linnan Woolfieldiltä vuonna 1858.
Vallombrosa myi linnan puolisonsa kuoltua vuonna 1893 saksalaissyntyperää olleelle hotellinomistajalle Martin Elmerille, joka teki siitä vuonna 1909 hotellin, Hôtel du Parc.
Hotelli sulki ovensa 1934, ja linna on nykyisin kerrostaloasunto (Parc Vallombrosa, kirjastoa vastapäätä, av. de Noailles).
Woolfield rakennutti vuosina 1852–1853 Englannin kuningattaren nimeä kantavan villa Victorian (5, av. du docteur Raymond Picaud, arkkitehti niin ikään Thomas Smith), joka edustaa 1400-luvun englantilaista kartanotyylisuuntaa. Woolfield asui itse villa Victoriassa pitkiä aikoja. Rakennus näkyy hyvin kadulta.
Woolfield jakoi tontin vuonna 1860 useaksi palstaksi ja myi ne englantilaisille ystävilleen. Hänen toimestaan paikalle nousi vuonna 1874 ensimmäinen Rivieralla sijainnut tenniskenttä.
John Taylor jätti myöhemmin puutarhurin työnsä ja perusti vuonna 1864 Woolfieldin kehotuksesta kiinteistönvälitystoimisto John Taylorin, ensimmäinen laatuaan alueella. Hänen nimeään kantava kiinteistönvälitystoimisto on yhä toiminnassa Croisettella.
Englantilaisväestön lukumäärä kasvoi niin, että kun perheitä oli Cannesissa vuonna 1862 nelisenkymmentä, 1900-luvulle tultaessa niitä oli jo 1200. Cannesissa oli vuoteen 1865 mennessä 215 linnaa tai villaa.
Samoihin aikoihin myös Cannesin väkiluku kasvoi: cannesilaisia oli 5 860 vuonna 1856 ja vuonna 1866 jo 9 618 (lähes 23 000 vuosisadan lopulla).
1800-luvun puolenvälin jälkeen aristokraattien ohella kaupunkiin asettui myös tehtailijoita (kuten kalanmaksaöljyn valmistaja Michael Hughes Scott), sekä liikemiehiä ja rahamaailman vaikuttajia.
Arkkitehti Thomas Smithin käsialaa on myös 1865 valmistunut château Scott (nykyisin kerrostaloasuntona, 151, av. du Maréchal juin), jonka tämä suunnitteli Hughes Scotille.
Vuodet 1871–1914 olivat vauraiden talviloman viettäjien kulta-aikaa Cannesissa
Ranskan toisen keisarikunnan (Le Second Empire) lopusta 1870 aina ensimmäisen maailmansodan alkamiseen asti Cannesin väkiluku kasvoi huimasti, 7357 asukkaasta vuonna 1861 lähes 30 000:een ennen ensimmäisen maailmansodan puhkeamista.
Väkiluvun nopeasta kasvusta vastasivat lähinnä talviloman viettäjät, joita kaupunkiin virtasi yhä enemmän, He toivat mukanaan merkittäviä muutoksia kaupunkisuunnittelussa ja infrastruktuurissa.
Mentonin ja Nizzan ohella äveriäitä aristokraatteja saapui Cannesiin. He majoittuivat kallisiin hotelleihin ja rakennuttivat hulppeita huviloita eri puolelle kaupunkia.
Kuningatar Viktorian vanhin poika, Walesin prinssi Albert Edward (tuleva kuningas Edward VII), oleskeli Cannesissa vuodesta 1872 alkaen.
Festivaalipalatsin länsipuolella sijaitseva aallonmurtaja on nimetty peruskiven vuona 1898 muuranneen Edwardin mukaan (jetée Albert-Édouard).
Aallonmurtaja rakennettiin ennen kaikkea brittien isoja jahteja varten, sillä ne eivät mahtuneet kaupungin satamaan.
Aallonmurtajan viereen pystytettiin vuonna 1910 kuolleen Albert Edwardin muistoksi patsas vuonna 1912, mutta se tuhoutui toisessa maailmansodassa. Festivaalirakennuksen itäpuolelta alkavassa puistossa on Albertin rintakuva.
Saint-Georgen kirkko (église / chapelle Saint-George, 29, av. du Roi Albert 1er) puolestaan on rakennettu vuonna 1887 Viktorian nuorimman pojan Leopoldin muistoksi. Kirkon pohjapiirustus on englantilaisen arkkitehti Bloomfiledin käsialaa.
Verenvuototautia sairastanut Leopold kuoli Cannesissa (villa Nevadassa) vuonna 1884 kaatumisen seurauksena 31-vuotiaana.
Villa Nevadan (bd. des Pins / bd. Saint-Georges) vieressä on niin ikään Leopoldin muistoksi vuonna 1887 cannesilaisten pystyttämä suihkulähde (monument au duc d’Albany tai fontaine Saint-George).
Saint-Gerogen kirkko myytiin vuonna 1974 Nizzan katoliselle seurakunnalle, mutta se on käytössä myös anglikaanisiin jumalanpalveluksiin.
Britit toivat kaupunkiin rikkaiden suosimat urheiluharrastukset
Eniten Cannesissa oli brittejä vuonna 1870. Heidän elämäntapaansa ja asemaansa vastaavat urheilulajit alkoivat kehittyä: ratsastus, tennis, poolo, golf ja purjehdus. Etenkin Albert kunnostautui purjehduksessa Britannia-jahdillaan.
Vauraat ranskalaiset kaupunkilaiset ryhtyivät harrastamaan näitä lajeja uudelleen varsinkin Vallombrosan ansiosta. Hän oli keskeinen henkilö Cannesin sosiaalisessa elämässä ja järjesti etenkin urheilutapahtumia.
Société des Régates –yhdistyksen (Eugène-François Tripet’n perustama vuonna 1859, ks. Cannes-osio 5) puheenjohtajana Vallombrosa perusti Cercle Nautique –seuran (Yacht Club) vuonna 1863 arkkitehti Charles Baronin johdolla rakennettuun huvilaan. Seuran tehtävänä oli edistää huvipurjehdusta Cannesissa.
Myöhemmin laajennetussa rakennuksessa oli useita oleskelutiloja, luku- ja konserttisali, biljardisali sekä erityinen sali gala-iltoja sekä teatteri- ja elokuvaesityksiä varten.
Rakennus purettiin vuonna 1947 festivaalipalatsin (Palais Croisette) rakentamiseksi, ja paikalla on nykyisin hotelli JW Marriott (Noga-Hilton, ks. Cannes-osio 6).
Myös muualta Ranskasta Cannesiin saapui vaurasta väkeä terveyttään hoitamaan, mikä johti terveydenhoitoinfrastruktuurin kehittymiseen. 1800-luvun loppuun mennessä kaupunkiin oli saapunut yli 3000 perhettä.
Anglikaanisia kirkkoja
Vuosina 1855–1887 Cannesiin rakennettiin neljä anglikaanista kirkkoa ja presbyteerinen kappeli. Yksi niistä oli edellä mainittu Saint-Georgen kirkko.
Ensimmäinen anglikaaninen kirkko oli vuonna 1855 Woolfieldin omilla varoillaan Villa Victorian yhteyteeen rakennuttama Christ church, jota ei enää ole olemassa.
Ensimmäinen virallisesti toiminnassa ollut anglikaaninen (nykyään katolinen) kirkko on vuonna 1869 käyttöön vihitty église Saint-Paul (St Paul’s church, os. 126, bd. de la République).
Lähteitä: Jean Bresson: La fabuleuse histoire de Cannes, 1981; Nice Matin –lehdessä ilmestyvä Corinne Julien-Bottonin artikkelisarja Résurgences alueen historiasta, 11.1.2020 ja 25.1.2020; Alain Ruggiero: L’histoire de Cannes, 2011; Nice Matin –lehden liite ”Nous” nro 91, artikkelin Trois siècles avec les Anglais kirjoittanut André Peyrègne; Ville de Cannes, histoire d’espaces publics, 2009; artikkeli Cannes et les Anglais 1835–1930, kirjoittanut Andrée Bachemont: https://departement06.fr/documents/Import/decouvrir-les-am/recherchesregionales197-08.pdf.
