Cannes toisen maailmansodan aikana 1939–1945
Osa 2: Juutalaisten joukkopidätykset eli ratsiat (rafle des Juifs) sekä Montfleuryn joukkomurha
Vichyn hallituksen antamia juutalaisten vastaisia lakeja ryhdyttiin soveltamaan Alpes-Maritimesin departementissa vuosina 1940–1944. Niistä mainittakoon seuraavat:
2.6.1941 säädetyn lain nojalla maan alueella olevista juutalaisista oli suoritettava väestönlaskenta. Alpes-Maritimesissa oli tuolloin arvioilta 15 000 juutalaista, Cannesissa 2000.
22.7.1940 säädetyllä lailla kiellettiin julkishallinnon tehtävät kaikilta niiltä, joilla ei ollut Ranskan kansalaisuutta syntyperän perusteella, sekä mahdollistettiin vuoden 1927 jälkeen myönnettyjen Ranskan kansalaisuuksien tarkistaminen.
16.8.1940 ja 10.9.1940 annetuilla laeilla vuoden 1927 jälkeen Ranskan kansalaisuuden saaneilta lääkäreiltä, kirurgeilta, kätilöiltä, apteekkareilta ja asianajajilta vietiin oikeus ammattiensa harjoittamiseen.
4.10.1940 säädetyllä lailla otettiin käyttöön maassa asuvien ulkomaalaisten juutalaisten internointi prefektin päätöksellä. Vuonna 1941 perustettiin juutalaiskysymyksestä vastaava poliisin päävirasto (commissariat général).
3.10.1940 annetun lain mukaan juutalaisten henkilöllisyystodistuksissa oli oltava merkintä ”juutalainen”.
Juutalaisten omaisuudesta 22.7.1941 säädetyllä lailla mahdollistettiin juutalaisten omaisuuden pakkomyynti.
Ammattiliitot ja lakot kiellettiin lokakuussa 1941.
Joukkopidätykset
Vuonna 1943 monet juutalaiset pakenivat Pohjois-Ranskasta maan eteläosaan. Juutalaisia oli Rivieran alueella vuoden 1942 joulukuussa 13 000, maaliskuussa 1943 jo 20 000 sekä kesäkuussa 1943 noin 22 000.
Ranskan poliisi pidätti Rivieralla 26.8.1942 1500–2000 ulkomaalaista juutalaista. Noin 600 heistä sijoitettiin Alpes-Maritimesin departementissa hotelleihin, internoitiin Auvaren kasarmiin (Nizza) ja lähetettiin myöhemmin Drancystä (Île-de-France) keskitysleireille. Cannesin hotelleihin sijoittautuneita juutalaisia pidätettiin 62.
Italialaismiehityksen alettua 11.11.1942 Italian viranomaiset tarjosivat turvaa monille kaakkoisosissa asuville juutalaisille, sillä italialaiset eivät halunneet antaa vaikutelmaa siitä, että he olisivat olleet saksalaisten käskyvallan alla.
Toisaalta italialaiset olivat juutalaiskysymyksessä anglosaksien puolella. Italialainen diplomaatti ja poliitikko Angelo Donati teki merkittävää työtä juutalaisten suojelemiseksi ja pelastamiseksi.
Italian viranomaiset estivät ranskalaisia virnaomaisia pidättämästä maassa laittomaista olleita juutalaisia, mutta saksalaiset määräsivät kaiken kaikkiaan 2000 juutalaispakolaiselle kotoapoistumiskiellon Saint-Martin-Vésubien kaltaisissa kunnissa.
Vaikka Alpes-Maritimes oli vielä elokuussa 1942 vapaata vyöhykettä, Ranskan poliisi pidätti 31.8.1942 554 juutalaista, joihin lukeutui 20 Alpes-Maritimesissa, Basses-Alpesin alueella ja Monacossa asuvaa lasta. Heidät luovutettiin Gestapolle ja vietiin Auschwitziin Auvaren kasarmista. Heistä selvisi hengissä kolme prosenttia.
Laajamittaiset pidätykset syyskuussa 1943 (grande rafle)
Saksalaismiehityksen alettua 8.9.1943 juutalaisiin kohdistuneet vainot kovenivat. Vainojen kohteena departementissa oli noin 30 000 juutalaista. Gestapon agentit pidättivät 76 juutalaista 8.–9.9.1943 sekä myöhemmin Cannesin hotelleissa Carltonissa, Martinezissa ja Miramarissa. Ilmiantajille luvattiin palkkio.
Syys-joulukuussa 1943 tehdyissä pidätyksissä karkotettiin 1820 juutalaista. Vuonna 1944 karkotettujen 350 henkilön joukossa oli mm. Simone Veil.
Alpes-Maritimesin departementissa karkotettiin yhteensä 3612 juutalaista. Heidän joukossaan oli yli 400 vuosina 1924–1943 syntynyttä ranskalaista tai ulkomaalaista lasta ja nuorta, jotka teloitettiin natsien kuolemanleireillä. Osa heistä oli käynyt koulua Nizzassa, Antibesissa, Cannesissa tai Vencessa.
Pahamaineisen natsirikollisen Alois Brunnerin ”kommandojoukot” aloittivat Nizzassa 10.9.1943 laajamittaiset useita kuukausia kestäneet juutalaisten pidätykset hotelleissa, kaupoissa, synagogissa, sairaaloissa, kaduilla ja kodeissa tavoitteenaan kylvää terroria ja pelkoa kaupungissa.
Tuolloin 250 000 asukkaan Nizzassa 25 000 juutalaista oli vainojen kohteena.
Departementtiin oli sijoitettu parikymmentä juutalaisten internointikeskusta, joista yksi oli Montfleuryn villa.
Montfleuryn joukkomurha
Provencen maihinnousun päivänä 15.8.1944 Gestapon päämajassa Villa Montfleuryssä Cannesissa teloitettiin kahdeksan vastarintaliikkeen jäsentä, seitsemän miestä ja yksi nainen.
Villa Montfleuryyn Cannesiin kesäkuussa 1943 majoittuneet Gestapon agentit olivat Provencen maihinnousun alettua saaneet käskyn siirtyä Cannesista Nizzaan. He eivät tienneet mitä tekisivät vangeille, joten he päättivät teloittaa heidät yksi toisensa jälkeen.
Uhrit olivat: Jean-Baptiste Albertini, Gustave François Gaston Biny, Pierre Raymon Chalmette, Alfred Froidurot, Georges Krengel, Marius Martini, Hyppolite Séguran (synt. Turkissa) sekä Concetta Biacca (synt. Italiassa).
Villa Montfleuryyn sijoitetuissa neljässä kellarissa oli 12 vankia. Yksi miesvanki pakeni ennen teloitusta, ja yksi naisvanki säästettiin (mahdollisesti ilmiantajana).
Kymmenestä muusta (9 miestä ja yksi nainen) kaksi miestä (Louis Balesi ja Marcel Neyndorff, joka tuomittiin myöhemmin pakkotyöhön ilmiantajana) selvisi teloituksesta hengissä, kun muiden ruumiit tai kellareissa olleet patjat suojelivat heitä ja he loukkaantuivat vain lievästi. Heidän kertomuksensa ansiosta tapahtumien kulku voitiin myöhemmin selvittää ja teloittajien henkilöllisyys selvittää. Kaksi teloittajaa teloitettiin, vuosina 1946 ja 1956.
Teloittajat olivat: Cannesin Gestapo-yksikön päällikkö Hans Josef Moser, hänen kollaboraattorinsa, Alsacessa syntynyt Richard Held, sekä Willy Bauer.
Richard Held oli tuomittu kolmesti varkaudesta ennen kuin hän oli liittynyt Gestapoon tulkiksi. Hänelle langetettiin kuolemantuomio Grassen oikeudessa 6.12.1945 ja hänet teloitettiin 19.4.1946.
Montfleuryn joukkomurhan uhrien muistoksi vuonna 1948 pystytetty kivipaasi sijaitsee Cannesissa os. 42, boulevard Montfleury. Uhrien nimien lisäksi laatassa on teksti Cannes et l’Humanité aux victimes de la Gestapo 15 août 1944.
Yksi Nizzassa 15.8.1944 teloitetuista vastarintaliikkeen jäsenistä oli Pariisissa 3.7.1909 syntynyt Hélène Vagliano.
Sodan syttyessä syyskuussa 1939 Hélène otti äitinsä kanssa osaa hyväntekeväisyystyöhön ja työskenteli mm. Cannesin rautatieasemalle perustetussa sotilaskanttiinissa. Vaglianon perhe jäi Cannesiin Ranskan kesäkuussa 1940 kokemasta tappiosta huolimatta.
Hélène toimi myös taisteluissa menehtyneiden sotilaiden sekä sotavankien perheiden avustamiseen perustetussa järjestössä Maison du prisonnier.
Vuonna 1943 Hélène siirrettiin de Gaullen perustamaan tiedustelupalveluun (Bureau central de renseignements et d’action, BCRA).
Hélène oli 29.7.1944 aamupäivällä sotavankien lasten ja perheiden tukikeskuksessa Cannesissa (rue Teisseire), kun viisi Gestapon agenttia pidätti hänet. Agentit kuuluivat saksalaisen upseerin komentamaan ranskalaisista vapaaehtoisista muodostuvaan bolševismin vastaiseen legioonaan (Légion des volontaires français contre le bolchevisme).
Hélène teloitettiin 15.8.1944 Nizzassa 20 muun vangin kanssa sen jälkeen, kun liittoutuneet olivat nousseet maihin Fréjuksen rannikolla.
Kuusi viikkoa teloituksen jälkeen Hélènen ruumis tuotiin Cannesin kaupungintalolle trikolori-lippuun käärityssä arkussa. Seuraavana päivänä Pyhän Arkkienkeli Mikaelin kirkossa järjestettyyn hautajaisseremoniaan osallistuivat kaikki eteläisen vastarintaliikkeen jäsenet, miehet alassuin käännetyt kiväärit mukanaan.
Musiikkina soi Hélènen lempisävel, Bachin Viens Douce Mort. Cannesissa sijaitsevat Hélène Vaglianon koulu ja katu. Hänelle myönnettiin postuumisti kunnialegioonan ritarin arvo (La Légion d’Honneur) ja vastarintarintaliikkeen mitali.
Lähteet: Alain Ruggiero: L’histoire de Cannes, 2011; Le Monde hors-série juin-août 2020; http://expos-historiques.cannes.com/r/389/la-seconde-guerre-mondiale-a-cannes/; http://www.ajpn.org/commune-Cannes-en-1939-1945-6029.html; http://pratclif.com/calais/en-fr-friendship/helene.vagliano.htm.
