Cannesin ydinkeskustan katuja ja niiden historiaa sekä joitakin rakennuksia ja toreja
Croisetten kanssa samansuuntainen rue d’Antibes on Cannesin keskeinen ostoskatu.
Kuninkaallinen tie 97 (route royale) yhdisti muinoin Antibesin ja Touloniin ja kulki nykyisen Antibesin kadun kohdalla.
Antibesin ja Cannesin yhdistävä entinen maantie (route nationale) oli samanniminen jo 1800-luvulla. Vuoteen 1933 asti Cannesin ja Antibesin sekä La Boccan ja Mandelieun välillä liikennöivät raitiovaunut.
Moni katu on nimetty entisten kaupunginjohtajien, korkea-arvoisten sotilaallisten henkilöiden tai presidenttien mukaan. Niin myös rue Félix Faure. Félix Faure oli Ranskan kolmannen tasavallan presidentti vuosina 1895–1899.
Félix Faure –kävelykatu päättyy siihen missä Antibes-katu alkaa. Se on yksi Cannesin vanhimmista kaduista, rakennettu jo vuonna 1632. Vanhan sataman rakentaminen vuonna 1838 (ks. Cannes-osio 1) mahdollisti puistokadun (les Allées de la Liberté) luomisen vuonna 1848 (tuolloin nimi oli Allées de la Marine). 1800-luvulla katu oli tärkeä kauppakatu kemikaali-, kello-, jalkine- ja viiniliikkeineen.
Puistokadulla pidetään viikonloppuisin vanhojen tavaroiden kirpputoria (brocantes).
Puistokadun keskivaiheilla sijaitsee vuonna 1880 valmistunut Cannesin kaupungin arkkitehdin Louis Hourlier’n suunnittelema musiikin esittämiseen tarkoitettu kartiomainen musiikkilava, kiosque à musique. Se on ainoa musiikkilava kaupungissa.
Alun perin paikalle oli tarkoitus rakentaa teatterisali, jota ehdittiin rakentaa kaksi kerrosta ennen kuin se määrättiin varojen puuttumisen vuoksi purettavaksi.
Puistokadun ensimmäiset plataanit istutettiin jo vuonna 1853.
Puistokadun uudistaminen on parhaillaan käynnissä, ja sinne aiotaan muun muassa istuttaa uusia puita vaurioituneiden plataanien tilalle.
Linja-auto-asemalta (place Bernard Cornut-Gentille, Cannesin kaupunginjohtaja vuosina 1959–1968 ja 1971–1978) le Suquet’hen nouseva rue Saint Antoine on yksi Cannesin vanhimmista kaduista. Se on tunnelmallinen lähinnä iltaravintoloiden reunustama katu, jolta löytyy myös pikkuputiikkeja, turistikauppoja ja taidegallerioita.
Meynadier-kävelykatu on historiallinen pienkauppiaiden kauppakatu, joka on osa vanhaa kaupunkia. Se on Cannesin vanhimpia katuja, avattu mahdollisesti jo 1500-luvulla. Vuoteen 1752 väylä oli La Grande route d’Italie. Sitä laajennettiin 1833 ja nimeksi tuli rue Grande. Vuodesta 1945 katu kantaa nykyistä nimeään Théodore ja Roger Meynadierin muistoksi. Ensimmäisessä maalmansodassa 1915 kuolleen luutnantti Théodoren poika Roger oli vastarintaliikkeen uranuurtajia toisen maailmansodan aikana. Isä ja poika asuivat osoitteessa 2 rue Meynadier talossa, jossa Roger on syntynyt.
Kadulla sijaitsee vuonna 1936 Julien Ernestin perustama maineikas herkkuliike ja Cannesin vanhin pitopalvelu Ernest.
Meynadier-kadun päässä kaupungintalon ja linja-autoaseman takana on katettu vihannes- ja ruokatori Marché Forville. Maanantaisin torilla pidetään vanhojen tavaroiden kirpputoria. Katettu tori nykyisessä muodossaan on valmistunut vuonna 1934, ja sitä on remontoitu 1990-luvun alussa.
Tori sijaitsi 1800-luvulla Liberté-puistokadulla, josta se siirrettiin nykyiseen paikkaansa 1884, jolloin tori muodostui kahdesta pitkästä puukatoksella suojatusta ja käytävän erottamasta tilasta.
Forville-toria vastapäätä sijaitsevan vuosina 1598–1607 rakennetun ja vuonna 1617 käyttöön vihityn (peruskorjattu 1993) ”armeliaisuuden” kappelin (Chapelle de la Miséricorde) erikoisuutena on lasitetusta tiilestä valmistettu katto. Se on yksi kaupungin vanhimmista rakennuksista.
Vuodelta 1775 peräisin olevan monivärisestä marmorista valmistetun barokkityylisen pääalttarin korjaushanke on käynnissä (2020).
Kappeli on omistettu mustille katujamunkeille (aiemmalta nimeltään mustien katujamunkkien kappeli, la chapelle des Pénitents noirs) ja se kuuluu Ranskan historiallisten suojattujen monumenttien luetteloon.
Katujamunkkien veljeskunta syntyi, kun flagellantit, ”itsensäruoskijat” (ra. flageller = ruoskia) kiellettiin noin 1300-luvun puolessavälissä. Keskiajalla liikkeen jäsenet ruoskivat ruumistaan synnin aiheuttaman turmeluksen poistamiseksi ja katumuksen osoittamiseksi.
Katujamunkkien tehtävänä oli ottaa ikään kuin muiden synnit kontolleen.
Maallikkomunkeista muodostuvat veljeskunnat erotti toisistaan kaavun väri: vanhin, valkoisten munkkien veljeskunta, on peräisin 1200-luvulta. He toimivat erilaisissa avustustehtävissä ja vastasivat esim. ruumiiden poiskuljetuksesta epidemioiden aikana sekä auttoivat köyhiä.
Valkoisten munkkien jälkeen tulivat mustia, sinisiä, punaisia tai harmaita kaapuja käyttävät munkit. Cannesissa toimivat valkoiset, mustat ja siniset katujamunkit.
Cannes sai oman rautatieaseman vuonna 1863 (ks. Cannes-osio 5). Entisestä lasikattoisesta asemahallista ei luonnollisestikaan ole enää mitään jäljellä, sillä rautatieasema rakennettiin uudelleen vuonna 1975.
Rautatieaseman editse pääsee Jean Jaurès –katua pitkin suoraan Gambetta-torille. Se oli olemassa jo 1880-luvulla. Nykyisin se on katettu (vuonna 2011) ja auki aamuisin maanantaita lukuun ottamatta.
Léon Gambetta oli ranskalainen poliitikko ja valtiomies ja oli myötävaikuttamassa Ranskan julistamisessa kolmanneksi tasavallaksi (kolmas tasavalta vallitsi 1870–1940).
Jean Jaurès puolestaan oli sosialistien johtaja ja myös kansainvälisesti vaikuttanut rauhanaktivisti. Hän yritti toiminnallaan vaikuttaa siihen, ettei Eurooppa olisi luisunut ensimmäiseen maailmansotaan. Hän myös puolusti sittemmin syyttömäksi todettua juutalaista upseeria Alfred Dreyfusia kuuluisassa Dreyfusin tapauksessa. Hänet murhasi heinäkuussa vuonna 1914 pasifismin vastainen ranskalainen nationalisti Raoul Villain.
Rue Maréchal Foch, entinen rue de la Gare. Ferdinand Foch oli Ranskan marsalkka ja länsirintaman joukkojen ylipäällikkö ensimmäisessä maailmansodassa.
Maréchal Foch –kadun ja kävelykadun rue Hoche kulmassa sijaitsee tavaratalo Les Galeries Lafayette. Se on sijainnut siinä alusta lähtien, ensin nimellä Aux Dames de France ja sen jälkeen peruskorjattuna nimellä A la Rivièra.
Pikatieltä (voie rapide eli Avenue Saïd Boualam, rakennettu 1974) alas keskustaan laskeutuva Meynadier-kadun yli menevä Maréchal Joffre –katu on saanut nimensä ensimmäisen maailmansodan aikana marsalkaksi ylennetyn kenraali Joseph Joffren mukaan.
Boulevard (Sadi) Carnot yhdisti vuodesta 1883 alkaen Cannesin le Cannet’hen. Sen rakentaminen oli aloitettu 1881.
Marie François Sadi Carnot oli Ranskan kolmannen tasavallan presidentti vuosina 1887–1894. Italialainen anarkisti Sante Geronimo Caserio puukotti yllättäen presidenttiä Lyonin näyttelyssä kesäkuussa 1894. Carnot kuoli vammoihinsa seuraavana päivänä. Caserio tuomittiin kuolemaan ja mestattiin giljotiinilla saman vuoden elokuussa.
Carnot on 2,6 km pitkä ja 25 metriä leveä, entiseltä nimeltään boulevard de la Foncière Lyonnaise tien rakennuttajan mukaan. Nykyisen nimensä se sai vuonna 1894.
Boulevard Carnot‘n ja Avenue de Grassen välisessä kulmauksessa vasemmalla sijaitsevan poliisiaseman tilalla oli vuonna 1872 rakennettu presbyteerinen kirkko. Se purettiin vuonna 1990, ja tilalle rakennettiin marraskuussa 1994 käyttöön otettu poliisiasema.
Foncière Lyonnaise –yhtiö rakennutti bulevardin valmistumisen aikoihin myös Place de Vaubanin tuntumassa bulevardin alussa (nro 11 ja 12) sijaitsevat pylväillä ja naishahmoisilla patsailla (karyatideilla) koristellut rakennukset.
Vasemmanpuoleisessa rakennuksessa (nro 11) toimii hotelli le Cavendish.
Jo vuodesta 1883 alkaen bulevardilla liikennöi bussi, ja katulamput toimivat sähköllä, toisin kuten vielä muualla kaupungissa, jota valaistiin kaasulampuin. Myös vesi- ja kaasuputket rakennettiin.
Bulevardin alue kaupungistui toden teolla kuitenkin vasta 1900-luvun puolenvälin jälkeen.
Boulevard Carnot’lla (nro 19) sijaitseva vuonna 1902 valmistunut keltainen oikeustalo Palais de justice on arkkitehti Charles Barbet’n käsialaa. Samassa rakennuksessa toimivat vähäisten riita-asioiden tuomioistuin, kauppatuomioistuin ja työtuomioistuin.
Bulevardin yläpäässä (nro 90) sijaitseva hyvämaineinen Carnot’n lukio (Lycée Carnot, arkkitehti Camille Mari; entinen poikalyseo) on rakennettu vuonna 1913 ja remontoitu täysin vuonna 1999.
Lähteitä: Alex Baussy: Cannes hier et aujourd’hui, 1966; Nice Matin –lehdessä ilmestyvä Corinne Julien-Bottonin artikkelisarja Résurgences Cannesin historiasta; Fabienne Texier: Cannes il y a 100 ans en cartes postales anciennes, 2014; Bescherelle: Chronologie de l’histoire de France, 2016; Maurice Bedon: Cannes: Mémoires en Images, tomes I ja II; Cannesoleil janvier 2023 ; http://expos-historiques.cannes.com/; http://cannes.com/fr.
